Autojoukkojen Keski-Suomen kilta
Jäsenkirje 3/2020
Hei kiltalaiset!
Tämä vuosi on koronan vuoksi eletty hiljaiseloa, kuten kaikki hyvin tiedämme.
Talwiajo-tapahtuma 8.2.2020 saatiin vielä vietyä
onnistuneesti läpi ja siitä kertyneiden tulojen turvin olemme saaneet kulumme katettua tänä vuonna.
Keski-Suomen Mobilistien Talwiajo-tapahtuma 8.2.2020 Tiehuhdan tilalla sujui Killalta onnistuneesti niin kelienkin (harvinaista
viime talvelle) kuin järjestelyjenkin osalta. Jatkoa seurannee tulevana talvena. Kiitos kaikille talkoolaisille.
John Smith tapahtuma peruttiin ja sitä myöten myös peltoparkkimme. Mutta ensi kesäksi on suunnitteilla festarit
ja peltoparkkimmekin ehkä jälleen toimii. Toivotaan, että koronapilvi väistyy taivaalta!
Muuta ei sitten ole tapahtunutkaan koko vuonna. Mutta marraskuussa Keuruun ja Luonetjärven
sotilaskotiyhdistysten entinen sotilaskotiauto päätyi vihdoin Autojoukkojen Keski- Suomen killan omistukseen.
Kuten monet kiltalaiset varmaan muistavat, Luonetjärven Sotilaskotiyhdistyksellä oli halua myydä auto killalle
ja näin saada rahoitusta uuden sotilaskotiauton hankintaan ja varusteluun. Auto osoittautui kuitenkin puolustusvoimien omaisuudeksi ja näin ollen sitä ei sääntöjen mukaan ollut mahdollisuutta poistaa puolustusvoimien ”muonavahvuudesta”
muutoin kuin perinteisen huutokauppamenettelyn kautta. Killassa oli aikanaan päätetty harkita huutokauppaan osallistumista sitten, jos auto huutokauppaan ilmestyy. Kun auto sitten ilmestyi Millog Oy:n Tampereen Kalkussa pidettävän, puolustusvoimien
käytöstä poistetun tavaran huutokaupan myyntilistalle, tuli aika tehdä päätös huutaa vai vaieta. Hallitus päätyi puhelinkokouksessaan yksimielisesti huutamisen kannalle, valtuutti Risto Nurmisen ja Tapio Riipisen
killan puolesta osallistumaan huutokauppaan ja sopi korkeimmaksi huutorajaksi 3000 euroa. Auto oli toisen myyntipäivän listalla, myytävien ajoneuvojen ryhmän yhdentenätoista. Huutokauppatunnelma tuntui kohottavan hinnat huolestuttavan
korkeiksi ja kun edeltävästä ajoneuvosta, iäkkäästä mutta hyväkuntoisen näköisestä MB Trac- traktorista, maksettiin peräti 57 000 euroa, alkoi killan huutajia tosissaan epäilyttää
että kotiin lähdettäisiin tyhjin käsin. Autoa huusi enemmän tai vähemmän tosissaan puolen tusinaa ostajaa. Hinta nousi nopeasti kohti päätettyä kipurajaa. Ehkä hieman yllättäen 3000 euron huutoon
ei tullutkaan nokitusta ja niinpä meklarin nuija paukautti Mersun killalle.
Kun auto huutokaupan päätyttyä startattiin käyntiin, ilmestyi kilpahuutajia paikalle harmittelemaan, ettei tullut tarjottua enempää. Kotimatkaa
varten varauduttiin jo hakemaan siirtolupia lähimmältä katsastuskonttorilta, mutta kyyti järjestyikin kiltaveli Ari Heikkilän lavetilla. Niinpä sotilaskotiauto olikin jo samana iltana Laukaassa killan Opel Blitz´in ja paloautojen
”kaverina”.
Kiltaveli Juha Vimparin ansiosta myös auton rahoitus järjestyi;
Keski-Suomen Maanpuolustussäätiö teki myönteisen päätöksen hakemuksellemme ja myönsi rahoitusta sotilaskotiautolle
3000 €. Saatesanat myönnölle olivat, että toivottavasti näemme auton isänmaallisissa tapahtumissa koronarajoituksien jälkeen. Senioreilta saimme terveiset, että haluavat taas asioida vanhalla sotilaskotiautolla ja muistella
menneitä.
Kiitos Juha!!!
Saapumiserien 1/20 347 vrk ja 2/20 165 vrk palvelevien kotiutusjuhlaa vietetään Ilmasotakoulussa 17.12 . Ja perinteisesti kiltamme muistaa ansioituneinta sotilaskuljettajaa kunniakirjalla
ja automiehen ensiapulaukulla. Valitettavasti emme voi osallistua tilaisuuteen, vaan kotiutusjuhlaa vietetään ulkona koronarajoitteet huomioiden.
Muistamme lämpimästi ja kiitollisuudella poisnukkunutta, aktiivisesti
killan toimintaan osallistunutta, kiltaveljeämme Kalle Hirvosta. Tapio on ollut yhteydessä Kallen tyttäriin muistokirjoitukseen liittyen. Kalle siunattiin koronavuoden vainajien tapaan vain lähimpien kesken.
Kotisivujamme olen
päivittänyt ;
Linkki kotisivuille
http://www.ajk-keskisuomi.fi
Hyvää loppuvuotta ja Joulua 2020. Pysykää terveenä. Ja toivomme kaikille parempaa vuotta
2021.
Ulla ja Tapio